he stepped forward. A cry of joy broke from his lips. The man who had been shot in the thicket was James Wayne.
He stood there for some minutes looking at the dead body. As he rode home, his eyes were full of tears, for he knew he was safe.
En tiedä, kaipaako teos esittelyä, mutta lyhyesti kirjassa kerrotaan nuoresta ja viattomasta Dorian Graysta, josta hänen ystävänsä Basil Hallward maalaa kauniin muotokuvan. Dorian alkaa kuvan nähtyään pelätä kauneutensa katoavan ja toivoo, että maalaus voisi vanheta hänen puolestaan, ja hänen alkaessa elää paheellista elämää uuden tuttavansa lordi Henryn kanssa, hän saa juuri sen mitä pyysi.
Kirja on ansiokkaasti maailmanhistorian kirjallisia klassikoita. Wilden näytelmät olivat aikalaisten suosiossa, siinä missä Dorian Grayn muotokuva sai osakseen vahvaa kritiikkiä, lähinnä homoseksuaalisuuden kuvauksen sekä henkilöhahmojen dekadentin elon vuoksi. Kirjan lopussa oli onneksi kulttuurimerkintöjä ja kirjasta poistettuja palasia.
Itse tarina on hyvin mielenkiintoinen. Wilde uskaltautuu nostamaan ennenkuulumattomia ajatuksia esille hahmojensa dialogissa ja ajatuksissa, aina elämän mielettömyydestä taiteen hyödyttömyyteen. Nämä ajatukset tuntuvat jollain tasolla oikeutetuilta, sillä henkilöt kykenevät hyvin perustelemaan niitä. Dorian Grayn turhamaisuus pilaa hänet pelottavalla tavalla, ja se saa pohtimaan myös oman elämän prioriteetteja. Ystävällinen Basil sen sijaan vanhenee arvokkaasti ja pitää sen, mikä tekee hänestä hyvän ihmisen. Tämän vuoksi kirjan omituinen sanoma osuu hyvin maaliinsa.
Toisaalta kirja on myös itseironinen irvikuva. Dorian Grayn elämä on yhtä paheellista kuin kirjailijan itsensä, ja on vaikeaa ymmärtää, mikä on saanut Wilden kirjoittamaan tällaisen teoksen. Kokiko hän samaistuvansa turhamaiseen päähenkilöönsä? Dorian Grayn kieppuessa yhä syvemmälle oman elämänsä ongelmiin on vaikeaa olla toivomatta, että hän ryhtyisi jälleen hyväksi ihmiseksi ja korjaisi kaiken, palaisi Basilin luokse ja istuisi jälleen tuntikausia hänen mallinaan.
Kirjan kieli on hyvin huoliteltua ja kuvailevaa, niin kuvailevaa että se tuntuu ajoittain liian todelliselta, liian pahalta ja kammottavalta. Ehkä olen vain herkkä, mutta kirjan lukeminen oli etenkin loppua kohden hieman ahdistavaa. Toisaalta kirjojen kauneus on usein juuri niiden herättämissä tunteissa, ja järkyttävät kirjat osuvat tavallaan suoraan maaliinsa, sillä ne on tarkoitettu herättämään ajatuksia.
En voi vieläkään allekirjoittaa useita Wilden hyvin perustelluista argumenteista, mutta yritän muistaa tulevaisuudessa katsoa kauneutta syvemmälle - sillä kauneus on usein valheellista ja aina katoavaista. Se on pelottava opetus kenelle tahansa, ja Dorian Gray oppi sen varmasti vaikeammalla tavalla kuin kukaan muu, joten häntä on vaikea kadehtia kauniista kasvoista huolimatta.
En usko Dorian Grayn muotokuvan olevan kirja, jota haluan lähivuosina lukea uudelleen. Sen sanoma on niin vahva ja hyvin esitetty, ettei kirjaa ehkä tarvitsekaan lukea kuin kerran. Tuon yhden kerran kuitenkin soisin jokaiselle, sillä kyseessä on paitsi upeasti kirjoitettu, opettavainen tarina, joka jää alitajunnan pohjalle kierimään pitkäksi aikaa, myös todellinen klassikko.
Viimeiseksi vielä todettakoon, että löysin kirjanmerkin 50 books to read before you die, ja vaikka olenkin lukenut jo (vasta?) kaksi (William Goldingin Kärpästen herran ja tietenkin F. Scott Fitzgeraldin The Great Gatsby - Kultahattu:n), laskettakoon tämä ensimmäiseksi. :) Loput otan lukeakseni kun saan ne käsiini tai kun pääsen sinne asti!
Lopullinen tuomio: jos et ole lukenut Dorian Grayn tarinaa, en voi muuta kuin suositella sitä! Jos olet lukenut sen, kokeile uudelleen vaikka parinkymmenen vuoden jälkeen (niin itse sunnnittelen tekeväni), ja ehkä kirjalla on sinulle jotakin uutta tarjottavaa.
